keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Rv 18+0 ja esikoisen uhma.

Viikot ne vierii nopeasti.
Eilen tuli taas viikko lisää ja tosiaan nyt jo mennään rv 18+0 eli raskausviikko 19 menossa.
153 päivää jäljellä, en oikein tiedä onko se paljon vai vähän, mutta jos tää vauhti pysyy näin lujana niin tuntuu että synnytän jo pian.

Kohta siis tosiaan puolet matkasta mentynä.
Kovasti odotetaan rakenneultraa, minä lasken melkein päiviä.
Monesti vauvoilla on ``työnimi``, tätä olen ruvennut kutsumaan Nyytiksi.
Nyytti on noin 20 cm pitkä, painaa tämän viikon lopussa noin 220g, maitohampaat on jo kehittyneet.

Ädillä hiukset ja kynnet saattavat reagoida positiivisesti aineenvaihdunnan nopeutumiseen ja kehon verimäärän kasvuun ja minusta kyllä tuntuu, että hiukset ovat paksuuntuneet entisestään, eivätkä enää niin rasvotu.

Kovasti olen kärsinyt siitä pääkivusta josta täälläkin olen höpötellyt.
Tk:ssa kävin hoitajan vastaanotolla viimeviikon perjantaina, koska tosiaan pääkipua ollut päälle 1kk:n yhtäjaksoisesti ja nyt sitten tunsin painetta poskissa ja ylähampaita särki.
Olin varma että minulla oli poskinotelotulehdus, no eipä ollut.
Mutta syy pääkipuuni on ehkä ollut tietty hormoonimuutokset, näin oli myös esikoisen aikana, mutta
myös se että minulla on edelleen alhaiset verenpaineet, hemoglobiini ja verivarastot eivät ole päätähuimaavat.
Niin voi olla, että aivoni eivät ole vaan saaneet happea tarpeeksi.
Ja tietty niskajumit mitkä ovat vaivanneet minua aina.
No vkl:n jäljiltä pääkipu katosi, toivottavasti pysyvästi, ja muuta apua en osaa keksiä saaneeni kuin että kävin hiihtämässä, ja hb on nousussa.





Mahaa on turha enää peitellä, se on tullut jäädäkseen.
Potkuja jo tunnen, ja ne jopa melkein jo erottuu selvästi.
Vaikka istukka onkin edessä ja hieman oikealla, mutta ne potkut näänkin vasemmalla puolella.
Hassua.
Oli hyvä tämä TO DO lista jonka löysin netistä.
Meidän Perhe &Vauva sivun kuva.



Sitten pääsemme sellaiseen aiheeseen kuin uhmaikä.
Tytön 1-vuotis neuvolassa jo neuvolatäti kysyi että onko jo uhmaa, vastasin kyllä.
Ja th ei sitä ihmetellyt sillä hänkin on huomannut että meidän tyttö omaa erittäin suuren temperamentin, voimkastahtoisuuden ja mitä näitänyt on.




Tyttö siis tosiaan on nyt 2 vuotta ja 3kk vanha.
Ja tietenkin kun me ollaan kaksin joka ikinen päivä, paitsi vkl (jos mies ei ole silloin toisessa työssään) niin pääsääntöisesti kaksin.
Niin totta kai minä olen se jota hän koettelee, ja ei usko, huutaa, itkee, kitisee, ja kun suuttuu silloin lentää tavarat ja tulee jopa pätkäisemään ohimennen.
Välillä on vaikea purra huulta ja pitää naama normilukemilla ilman, että minulla menisi hermo siihen käytökseen, totta puhuen, täällä otetaan useasti yhteen.

Mutta lopuksi tämä rakas pieni palleroinen huomaa virheensä, harmitukseni ja jos asiasta hänelle sanon ja selitän, että äitiä nyt kyllä harmittaa niin tyttö tulee ja sanoo että Tyyne haluaa pyytää anteeksi, vaihdamme pusut, halaamme ja jatkamme touhuamista, mitä se sillä hetkellä ikinä olikaan.

Uhma on haastavaa varsinkin erittäin vilkkaalla lapsella, joka ei suostu nukkumaan päikkäreitäkään vaikka niitä selvästi tarvitsisikin.
Mutta sitten on tämä toinen puoli asiasta mistä olen äärettömän onnellinen.
Minun vähän päälle 2v tyttöni osaa pyytää anteeksi, ja äänestä huomaan, että hän oikeasti tarkoittaa sitä, ainakin sen pienenhetken kun muistaa sen. Hän myös on muutamia kertoja rääpinyt serkkupoikaansa, ja tästäkin hänen kanssaan ollaan kovasti keskusteltu ja mielestäni asia on hoidossa, kun hän itse jo tuumaa että ei saa rääpiä.

Vaikka voimat on välillä oikeasti tosi koetuksella kun on raskaana, väsynyt ja uhmainen taapero joka on sitten sen kokopäivän hereillä ja ei  sitten ole hetkeäkään rauhassa (oikeasti), niin en vaihtaisi päivääkään. Vielä lisäksi nämä ovat vaivani tähän päälle.

Ps. Edelleen vaikea kieltäytyä kaikesta kielletystä ruasta koskien IBS:sää. Mahani ei ole ollut kovin hyvässä kunnossa ja huono oloa ja heikotusta on harvasenpäivä.


Ja tsemppiä kaikille raskaana oleville ja uhmaikäisten lasten kanssa kotona oleville äideille/isille.


Marjo




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun ei voi suunnitella tulevaa.

Moii! Oon varmaan jokaisen postauksen aloittanut sanoilla, että jäänyt taas tämä kirjoittelu. Mutta nyt se on oikeasti jäänyt aivan ty...